Kuubio
Bio- ja kiertotalousalueen infra rakentuu hyvää vauhtia

Bio- ja kiertotalousalueen infra rakentuu hyvää vauhtia

Kuusamon kaupungin kärkihankkeisiin lukeutuvan bio- ja kiertotalousalueen, Kuubion, infra on alkanut rakentua Mäntyselän alueelle. Alue sijoittuu nykyisen Toranginahon teollisuusalueen länsipuolelle Ouluntien välittömään läheisyyteen, jonne kaupunki on laatinut alueelle kokonaisuudessaan yli 200 hehtaarin laajuisen asemakaavan muutoksen ja laajennuksen. Asemakaavassa on osoitettu yhteensä yli 400 000 kerrosneliötä rakennusoikeutta ja kaava mahdollistaa teollisuuden ja terminaalitoimintojen sijoittumisen alueelle isommassakin mittakaavassa.

Alueelle tavoitellaan yrityksiä osaksi muodostuvaa monipuolista bio- ja kiertotalouden ekosysteemiä. Tässä vaiheessa yrityksillä on mahdollisuus päästä vaikuttamaan alueen kehittämiseen ja infran rakentumiseen. Kaavoitetun alueen tontit ovat kaupungin omistuksessa, joten tonttivuokrat yrityksille ovat kohtuullisella tasolla.  Lisäksi alueella on hyvät valmiudet kunnallistekniikan liittämiseksi tonteille toimijoiden tarpeiden mukaan alueen keskellä sijaitsevalta jätevedenpuhdistamolta.

Kaupunki rakentaa alueelle parhaillaan energiapuuterminaalia ja uutta tieyhteyttä. Kahden infrahankkeen kokonaiskustannus on yhteensä noin 4,5 miljoonaa euroa, joihin on saatu tukea EU:lta noin 2,75 miljoonaa euroa. Mittavat investoinnit ovat osa kaupungin tavoitetta edistää kestävien elinkeinojen kehittymistä ja uusien työpaikkojen syntymistä. Kokonaisuudessaan Kuubion alueelle tavoitellaan noin 200 miljoonan euron investointeja bio- ja kiertotalousliiketoimintaan lähivuosina.

Uusi tieyhteys bio- ja kiertotalousalueen ja Vt20:n välillä sujuvoittaa ajoneuvoliikennettä ja parantaa turvallisuutta, kun raskas liikenne saadaan siirrettyä pois asuinalueen läpi kulkevalta reitiltä suoraan valtatie 20:lle. Uuden tieyhteyden rakentaminen on jo loppusuoralla: kesällä tehdään asfaltointeja ja rakennetaan katuvalaistusta. Hankkeen on tarkoitus valmistua syksyn aikana.

Energiapuuterminaali toimii puun varastointi- ja käsittelyalueena, ja siten tukee valmistuessaan alueelle sijoittuvien yritysten toimintoja esimerkiksi vastaten sahan ja lämpölaitoksen tarpeisiin. Kuuden hehtaarin kokoisen asfaltoidun energiapuuterminaalin on tarkoitus valmistua vuoden loppuun mennessä. Tällä hetkellä asfaltoituna on noin kolmasosa ja kenttä on jo osittain käytössä.

Lisätietoa infrahankkeista

Artikkelikuva: Riikka Tuomivaara